Haastattelussa Timo Keskitalo
• Onko nyt jotain uutta tapahtunut jossain päin maailmaa, joka liittyy rukoukseen tai johonkin ilmiöön?
Menneiden vuosien aikana olemme nähneet merkittävää kristillisen kirkon kasvua muslimikansojen keskuudessa. Yhtenä selittävänä tekijänä taustalla on rukouksen lisäksi ollut Iranin ajatollahien, Talebanin ja ISIS-liikkeen hirmuvalta. Nyt seuraamme Kiinan kasvavaa ylimielisyyttä ja Myanmarin sotilasvallankaappausta. Näiden äärellä saamme nyt rukoilla kristillistä herätystä.
​
• Onko sinulla tiedossasi jokin kertomus rukouksen merkityksestä jonkun yksittäisen ihmisen elämässä? Lyhyesti. Olen kuullut paljon siitä, että muslimimaailmassa Jeesus ilmestyy usein unessa. Esimerkiksi tähän liittyen.
Usein nämä unet ovat meidän länsimaisten ihmisten mielestä aika sekavia, mutta saattavat silti olla käänteentekeviä muslimitaustaiselle etsijälle. Joskus ne ovat kuitenkin äärimmäisen selkeitä. Joskus ne eivät edes ole unia vaan ilmestyksiä. Noin neljä vuotta sitten tapahtui Helsingissä, että afgaanimies tuli kirkkoon etuajassa ja meni yksin penkkiin istumaan. Hän palasi ovelle ja kyseli oven luona olevalta ihmisiä tervetulleeksi toivottavalta seurakuntalaiselta: “Missä on se mies, joka hetki sitten oli tässä ovella?” Kysyttäessä tarkemmin, hän selitti, että mies oli pukeutunut pitkään valkeaan vaatteeseen ja puhui sujuvasti daria. Sellaista henkilöä ei ollut kukaan muu tavannut. Kysyjälle alkoi valjeta, että hän oli tavannut Jeesuksen kirkon ovella.
​
• Voisitko kertoa esimerkkien avulla, millä tavalla voisi rukoilla ja miksi se on tärkeätä.
Kun kirkko joutui vainotuksi Kiinassa, kristinusko kasvoi piilossa. Tällä hetkellä kristillinen kirkko kasvaa iranilaisten ja afgaanien keskuudessa kohisten. Afgaaneja tulee uskoon erityisesti lähialueilla, eli Iranissa, Turkissa, Pakistanissa ja Intiassa. Nyt on tärkeä rukoilla että herätys saisi paimenet, jotka ohjaavat uusia kristittyjä kasvamaan uskossa.
​
• Mitkä on pääpointit suhteessa muslimeihin, hinduihin ja buddhalaisiin.
Riippumatta uskontotaustasta kaikilla ihmisillä on kaipaus Jumalan yhteyteen. Jeesus on ainoa tie Isän Jumalan yhteyteen. Kansakuntia ravistetaan eri tavoin. Kullakin kansalla on aikansa. Saamme seurata aikoja ja kansakuntien mielenliikkeitä. Samalla kun jatkamme rukousta muslimikansojen puolesta, saamme nyt rukoilla läpimurtoja hindujen ja buddhalaisten kansojen keskuuteen.
• Mitkä on suurimmat haasteet heidän parissaan tehtävässä lähetystyössä.
Olemme nähneet Suomessa uskoon tulleissa turvapaikanhakijoissa tietyn mekanismin. Kristityksi kääntynyt usein eristetään omasta suvustaan ja yhteisöstään ulos. Samalla pakolaistilanteessa uskoon tullut henkilö nopeasti sopeutuu mukavaan elämään Suomessa ja unohtaa sukunsa ja ystävänsä. Näin menetetään ainutlaatuinen lähetystyön mahdollisuus. Rukouksin voimme lunastaa takaisin näitä menetettyjä mahdollisuuksia.